Renault Scenic Vision enemmän kuin tutkielma – toimintasuunnitelma tulevaisuuteen

19.5.2022

Renaultin Scenic Vision, muistuttaa yhtiön oivaltavasta historiasta ja kertoo ympäristön monin tavoin huomioon ottavasta tulevaisuudesta. Konseptiauton muotoilua nähdään tuotannossa hyvinkin nopeasti ja muuta tekniikkaa vähän myöhemmin.

Autoalan muutos on enemmän kuin monimutkainen, se on täydellinen kaikki sektorit mukaan lukien. Painopiste on muuttunut, sillä nyt myönnetään maapallomme olevan hauras. Se tarkoittaa yhtä lailla ilmaston muutosta kuin raaka-aineiden saatavuutta ja määrää. Kaikki ovat samaa mieltä siitä, että nyt tarvitaan nopeaa kehitystä puhtaampaan tulevaisuuteen.

Päämääränä on tehdä autoilusta vihreämpää, turvallisempaa ja kokonaisvaltaisempaa. Vuosi sitten esitelty Renaulution-strategia kattaa kaikki nuo näkökulmat. Renault-konsernissa painopiste on siirretty tuotannon määrästä ympäristöön, sosiaalisiin arvoihin ja toiminnan kannattavuuteen.

Renault haluaa saavuttaa hiilineutraalisuuden Euroopassa vuonna 2040 ja koko maailmassa vuonna 2050. Saavuttaakseen tavoitteensa, Renault sähköistää Euroopassa koko mallistonsa vuoteen 2030 mennessä. Konserni oli yksi ensimmäisistä, joka alkoi valmistaa sähköautoja jo yli kymmenen vuotta sitten. Nyt Renault-konserni ei halua vain vähentää hiilidioksidipäästöjä, vaan toiminnallaan jopa puhdistaa ilmaa.

Monitasoinen konseptimalli

Renault kirjoittaa uuden kappaleen kirjaansa edistyksellisistä konseptimalleista. Scenic Vision viitoittaa tietä sähkömoottoristen perheautojen sektorilla. Tyylikkään auton sisätilat kutsuvat matkustajat uuteen aikaan, missä matkalla viihtyminen kohenee korkeammalle tasolle. Samalla tekniikka ja innovaatiot nostavat turvallisuutta ja ottavat ympäristön huomioon.

Kauniit muodot ovat vain yksi taso Scenic Visionia. Niiden alta paljastuu pitkään suunniteltua tekniikkaa ja oivalluksia, joiden avulla kierrätettyjen materiaalien osuus autossa on noussut 70 prosenttiin. Scenic Visionin matkan päätyttyä se on kierrätettävissä 95 prosenttisesti.

Auton tekniikassa on otettu turvallisesti ja monipuolisesti huomioon kaikki tekijät niin, että tulevat Euro NCAP:n vaatimukset ylitetään helposti. Erilaisilla Scenic Visionin kuljettajaa avustavilla järjestelmillä onnettomuuksien määrää saadaan vähennettyä 70 prosenttia. Samalla matkustajat ovat olleet suunnittelun keskipisteessä, sillä heidän mukavuuttaan vaalitaan monin tavoin.

Voimalinjaltaan Scenic Vision on uudenlainen hybridi. Siinä yhdistetään sähkömoottori, ajoakku ja polttokenno. Ratkaisun ansiosta Megane Visionia voidaan käyttää arkiajossa kuin täyssähköautoa ja pidemmillä matkoilla polttokenno mahdollistaa pitkät ajomatkat pysähtymättä tai vain hyvin lyhyin tauoin. Paikalliset päästöt ovat nolla, sillä polttoaineena ovat sähkö ja vihreä vety. Uusi Renault Scenic Vision on nollapäästöinen auto, jonka hiilijalanjälki (valmistus ja käyttö) on 75 prosenttia perinteistä sähköautoa pienempi.

Renault Scenic aloitti uuden aikakauden

Renaultin uuden konseptiauton juuret ulottuvat kolme vuosikymmentä taaksepäin, jolloin yhtiö esitteli uudenlaista tila-autoa ennustavan konseptiauton. Vuonna 1991 esitelty Renault Scenic Concept Car oli tilankäytöltään oivaltava ja muotoilultaan rohkea. Viisi vuotta myöhemmin myyntiin tuli Mégane Scenic, joka synnytti markkinoille uuden kompaktien tila-autojen luokan.

Vuonna 1991 esitelty ”tulevaisuuden auto” oli suunnittelijoiden inspiraation lähteenä uutta Scenic Visionia luotaessa. Idea ei ole muuttunut ajan myötä, vaan auto on elämää ja elämistä varten. Tarkoituksena on nauttia jokaisesta sekunnista perheen kanssa ja jakaa kaikki elämykset mukavassa ja turvallisessa ympäristössä – Scenic Visionissa.

Alkuperäisen Scenicin DNA on edelleen mukana uusimmassakin konseptiautossa, mutta se on kehittynyt. Maailma on muuttunut kolmen vuosikymmenen aikana, eikä autoala ole poikkeus. Matkustaminen ja matkustamisen tavat ovat erilaiset kuin ennen, mutta henkilöauton merkitys ihmisten liikkumisessa ei ole vähentynyt.

Scenic Vision antaa vision lähitulevaisuuden perheautosta. Korin linjat ennustavat sähköautoa, joka esitellään vuonna 2024. Alempaan keskiluokkaan perheille suunnitellussa autossa otetaan kaikki hyöty irti sähköautoihin suunnitellusta CMF-EV -perusrakenteesta.

Muotoilun seuraava suunta

Scenic Vision ei kerro pelkästään seuraavasta kompaktista tila-autosta, vaan se paljastaa Renaultin henkilöautojen muotoilun tulevaisuutta. Uusissa linjoissa on paljon sellaista, joka säilyy Renaultin malleissa 2030-luvulle saakka. Yksi sellainen piirre ovat etuvalot, joissa näkyy yhtiön uusi valoilme. Tämä uudistunut valoilme nähdään lähitulevaisuudessa kaikissa uusissa malleissa.

Scenic Visionin linjoissa on futuristisuutta ja samalla hienostuneisuutta sekä sopivasti piirteistä aiemmista Scenic-sukupolvista. Kooltaan Scenic Vision on jonkun verran nykyistä Sceniciä suurempi. Akseliväli on 2,835 metriä (+ 101 mm) ja kori on 4,49 metriä pitkä (+ 83 mm). Leveyttä konseptiautolla on 1,9 metriä eli kolme senttiä enemmän, mutta kori on 1,59 metriä korkeana yli kuusi senttiä matalampi.

Edistyksellisten rakenteiden ansiosta painoa ei ole tullut kuin hivenen lisää. Aerodynamiikka otetaan huomioon niin muotoilussa kuin auton eri osissa. Esimerkiksi vanteet ovat tavallaan aktiiviset, sillä niissä on läpät, jotka sulkeutuvat nopeuden kasvaessa. Kun hidastetaan, läpät aukeavat auttaen jarrujen jäähdytyksessä.

Tulevaisuuden matkustamo

Matkustamo on hyvin edistyksellinen. Siinä nähtävät ratkaisut eivät löydy ehkä vielä vuonna 2024 esiteltävästä uudesta sähköautosta, mutta niitä otetaan käyttöön ajan mittaan uusissa Renaulteissa.

Korissa ei ole lainkaan keskipilaria ja takaovi aukeaa taaksepäin. Kun autoon ei ole minkäänlaista kynnystä ja kokonaan kierrätysmateriaaleista tehty lattia on aivan tasainen, autoon astuminen ja sieltä poistuminen on erittäin helppoa. Edessä istuimet ovat erilaiset. Kuljettajalla on paremman tuen antava istuin, joka säätyy ajajan mukaiseksi, kun auto tunnistaa hänet jo sitä lähestyttäessä. Samalla säädetään käyttökytkimet, ilmastointi, soittolista ja vastaavat kunkin kuljettajan toiveiden mukaisiksi.

Etumatkustajan istuin ja takapenkki ovat paljon mukavammat, jotta matkat sujuisivat kuin ensimmäisessä luokassa. Kaikilla istuinpaikoilla on pääntuissa sekä kaiuttimet että mikrofoni, jotta keskustelu muiden matkustajien kanssa sujuisi vaivattomasti. Scenic sai aikoinaan nimensä matkustamon valoisuudesta, mikä uudessa Scenic Visionissa toteutuu suuren lasikaton avulla.

Kuljettajan paikka poikkeaa perinteisestä, sillä ohjauspyörän paikalla on peliohjainta muistuttava hallintalaite. Uudenlainen Cocoon-turvatyyny on integroitu etuistuimiin, josta se laukeaa tarvittaessa suojaamaan edessä istuvia joka puolelta. Kun kojelaudassa ei ole turvatyynyä, se on paljon perinteistä matalampi, jolloin eteen on parempi näkyvyys.

Kojelaudan ja tuulilasin saumakohdassa on leveä näyttö erinomaisesti kuljettajan näkökentässä. Perinteisten katkaisimien tilalla on kymmenen pientä ruutua, joiden näyttöä ja käyttöä voi muokata.

Turvallisuutta edistetään niin, että auto seuraa kuljettajan ajotapaa ja neuvoo häntä matkustajien kannalta miellyttävämpään ja turvallisempaan etenemiseen. Auto valvoo jopa ajajan sydämen lyöntejä ennakoiden niistä väsymystä tai sairaskohtausta, joista varoitetaan etukäteen. Scenic Vision hyödyntää navigoinnin antamia tietoja ja varoittaa kuljettajaa myös riskitilanteista etukäteen. Lisäksi auto on yhteydessä muihin tiellä liikkuviin saaden tietoja mahdollisista vaaroista.

Ympäristöajattelu mukana kaikessa

Tällä hetkellä valmistettavissa Renaulteissa hieman yli kymmenen prosenttia materiaaleista on kierrätettyjä. Vuosikymmenen vaihteeseen mennessä kierrätettyjen materiaalien osuus raaka-aineista pyritään nostamaan kolmannekseen. Scenic Vision on vielä paljon pidemmällä, sillä siinä kierrätettyjen materiaalien osuus on 70 prosenttia.

Scenic Visionissa kaikki teräsosat on valmistettu vähän hiilidioksidipäästöjä aiheuttavalla energialla ja kolmannes korin teräksestä on kierrätettyä. Kaikki korin alumiini on kierrätettyä kuten myös hiilikuitu, joka on saatu yhteistyökumppani Airbusilta tuotannon ylijäämästä tai poisleikatuista osista.

Renault Group aloitti kierrätetyn muovin käytön jo vuonna 1995, mutta siinä mennään Scenic Visionissa uudelle tasolle. Istuimissa niin pehmusteet, verhoilu kuin ompeleet on tehty kierrätysmuovista. Verhoilua ei ole värjätty millään, minkä ansiosta koko istuin on erittäin helppo kierrättää uudelleen.

Listaa voisi jatkaa pitkään. Akuisssa ja sähkökaapeleissa käytettävä kupari on kokonaan kierrätettyä. Polttokennon platina puolestaan on peräisin vanhojen polttomoottoriautojen katalysaattoreista.

Jopa Scenic Visionin korivärissä on ajateltu ympäristöä. Korin mustan värin pigmentti on saatu lentokoneissa käytettävän kierrätetyn hiilikuidun sivutuotteena. Kattoverhoilun väri puolestaan on Air-Inkin oivalluksen tulos. Se on tehty käyttämällä hyväksi kaupunkien partikkelipäästöjä eli sillä sekä kierrätetään että parannetaan ilman laatua. Väriä matkustamoon saadaan aivan uudenlaisilla paneeleilla, joissa voidaan toistaa kaikkia sateenkaaren sävyjä.

Edistyksellinen hybridi

Maailmanlaajuisesti liikenne aiheuttaa 23 prosenttia hiilidioksidipäästöistä, josta henkilöautojen osuus on 45 prosenttia. Toisin sanoen se osuus, johon koko maailma keskittyy CO2-päästöjä leikatessaan on vain kymmenys kokonaisuudesta.

Siitä huolimatta Renault haluaa pudottaa päästöjä nopeasti ja tehokkaasti. Renault on ollut sähköautojen etulinjassa valmistaen niitä Euroopassa jo yli kymmenen vuoden ajan, mikä on antanut sille mahdollisuuden suunnitella aivan uudenlaisen voimalinjan.

Scenic Visionissa on aivan uusi perusrakenne, joka on tällä hetkellä Renault Groupissa testausvaiheessa tulevaisuutta varten. Siinä sähkömoottori on takana, vetytankki edessä ja polttokenno lattian alla ajoakun takana.

Voimanlähteenä on 160 kilowatin tehoinen vierasmagnetoitu tahtimoottori, joka on lähes sama kuin Meganen E-TECH Electricissä käytettävä. Siinä ei esimerkiksi ole harvinaisia maametalleja, mikä tekee siitä paremmin ympäristön huomioon ottavan. Uusi energiasisällöltään 40 kilowattitunnin ajoakku on kierrätettävä. Se on kevyempi, pienempi ja halvempi kuin nykyisin tuotannossa olevat. Renaultin konseptiauto on sikäli hivenen suomalainen, että ajoakun nikkeli toimitetaan Terrafamelta.

Varsinainen oivallus on pieni 16 kilowatin polttokenno, jolla akkua voidaan ladata pitkillä matkoilla. Ensi vuosikymmenellä, kun vedyn jakelun infrastruktuuri on saatu rakennettua, Scenic Visionilla voi ajaa pysähtymättä 800 kilometriä. Sen jälkeen hiilikuituisen vetysäiliön voi tankata täyteen vajaassa viidessä minuutissa.

Tekniset tiedot

Pituus: 4,490 mm
Leveys: 1,900 mm
Korkeus: 1,590 mm
Akseliväli 2,835 mm
Vanteet: 21 tuumaa
Renkaat: 235/45 R21
Paino: 1,700 kg
Energialähde: hybridi sähkö-vety
Moottori: 160 kW vierasmagnetoitu tahtimoottori
Polttokenno: 16 kW
Akku: 40 kWh